Hoivakotien epäkohdat ja yksityisten palveluntuottajien voitontavoittelu ikäihmisten kustannuksella ovat aiheesta lopultakin kunnolla herättäneet Suomen. Toivottavasti asia muistetaan vielä vaalien jälkeenkin, mutta juuri nyt on toimittava.

Yksityisiltä yrityksiltä tilatut palvelut ovat välttämättömiä täydentämässä julkisia palveluja. Hoivapalvelujen tarve lisääntyy jatkuvasti väestön ikääntyessä, eikä kunta tai kuntayhtymä pysty yksin vastaamaan kaikkeen tarpeeseen. On kuitenkin voitava luottaa siihen, että rahalle saadaan laadukasta vastinetta ja ikäihmisille tarjotaan ansaitsemaansa huolenpitoa. Muu on hyvinvointivaltiona itseään pitävässä maassamme häpeällistä.

Tilaajan tulee voida valvoa maksamiensa palvelujen laatua: teettää asiakailla tai heidän omaisillaan säännöllisesti tyytyväisyys- ja henkilökunnalla työtyytyväisyyskyselyt sekä saada tulokset suoraan itselleen. Tulokset tulee analysoida ja reagoida niihin välittömästi. On voitava tehdä tarkastusvierailuja ilman etukäteisilmoitusta. Yksityisten palveluntuottajien kanssa tehtäviin sopimuksiin on kirjattava, mitä rikkomuksista seuraa.

Hoivapalvelujen laatua tulee valvoa nykyistä paremmin myös valtion tasolla. Rimanalituksista on voitava raportoida nykyistä helpommin tietylle taholle, vaikkapa hoivapalvelujen asiamiehelle. Lakiin on kirjattava selkeä hoitomitoitus asiakasta kohden ja nimenomaan niin, ettei ole kyse mistään keskimääräisestä hoitajamäärästä vaan oikeasti läsnä olevista hoitajista suhteessa palvelun saajiin.

Ikäihmisten palvelut kärsivät pahasta henkilökuntapulasta. Hoitajat ovat työssään tiukoilla, mutta arvostetaanko heidän työpanostaan tarpeeksi? Ainakaan se ei näy valtion tasolla, kun leikkaukset ovat kohdistuneet erityisesti naisvaltaisiin aloihin. Ei ole ihme, ettei hoivatyö vedä puoleensa. Tulevaisuudessa tarvitsemme kuitenkin tämän alan ammattilaisia entistä kipeämmin.