Olen hämmentyneenä seurannut, miten opettajan työn arvostus on laskenut maassamme. Voiko esimerkiksi silmälääkärin työn antaa korvalääkärille? Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan hommat voidaan kuitenkin yhä useammin siirtää ammattioppilaitoksessa ammatinopettajalle – “kaikkihan osaa puhua” – ja peruskoulussa minkä tahansa muun oppiaineen opettajalle – “kaikkihan äikkää osaa opettaa”. Tämä on realismia mutta yksinkertaisesti typerää.


Äidinkieltä ja kirjallisuutta osaa opettaa vain kielestä ja kirjallisuudesta yliopistossa tutkinnon suorittanut ammattilainen. Sitä ei voi ulkoistaa laadun kärsimättä. Äidinkieli ja kirjallisuus on koulun keskeinen,runsassisältöinen oppiaine, jonka tietoja ja taitoja tarvitaan aivan olennaisesti jatko-opinnoissa ja työelämässä.


Kielen, kirjoittamisen, lukemisen,  puhumisen ja median kenttä on tällä hetkellä hyvin monimuotoinen. Kirjoittamisen ja lukemisen opetus on kuitenkin yhä haastavampaa some-maailman kielenkäytön ja omaehtoiseisen lukemisen vähentymisen vuoksi. Oppitunneilla on myös yhä enemmän erityistä tukea ja suomi toisena kielenä opetusta tarvitsevia lapsia ja nuoria. Näissä kaikissa tehtävissä ja tilanteissa – niiden arvioinnista puhumattakaan – tarvitaan aineen opettajaa.


Maassamme olisi korkea aika huomata, millaista vahinkoa saadaan aikaan väheksymällä opetuksen merkitystä.