Laadukkaita kouluja suunnittelemaan

Kouvolan kaupunginvaltuusto linjasi viime kokouksessaan aivan oikeansuuntaisesti päättäessään 20 koulun peruskouluverkosta. Päätöksen tasapuolisuudesta voidaan kuitenkin syystä olla eri mieltä – niin epäreilusti se kohtelee lapsiperheiden suosimaa Korian...

Keskuspuistoon lapsille luistelurata

Kouvolan keskuspuiston halki kulkeminen ilahduttaa joka kerta. Se on rakenteiden ja istutusten ehostamisen myötä kokenut todellisen kasvojenkohotuksen. Kaupunkilaiset viihtyvät siellä. Suosion syy on toki myös Hamstapuisto, jonka lapsiperheet ovat ottaneet omakseen....

Poismuuton syyt selville

Helsingin Sanomissa 7.4. ilmestynyt Karla Kempaksen uutisartikkeli Väestö kasautuu harvoihin saarekkeisiin  oli herättävää luettavaa aamukahvipöydässä varsinkin kouvolalaisesta näkökulmasta. Väestönmuutoksemme vuosina 2015 – 2017 on ollut -2 128 –...

Lukevaksi Kouvolaksi

                                                                           Suomessa on hyvien Pisa-tulosten juhlimisen jälkeen herätty siihen, että lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaito ovat kokeneet notkahduksen ja erityisesti pitkien tekstien lukeminen ei enää...

Tasapuolisuutta koulutuksen järjestämiseen

Viime vuosina harjoitettu koulutuspolitiikka on kohdellut maamme osia eriarvoisesti. Useat viimeaikaiset  mittaukset ovat osoittaneet, että peruskoululaisten oppimistulokset eroavat paljon paikallisesti. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen, Karvin, tuore...