Kuka Sari?

 

 

 

 

 

 

Hei!

Olen Sari Hyytiäinen, vihreä opetusalan ammattilainen ja Kouvolan kaupunginvaltuutettu. Olen ehdolla eduskuntavaaleissa 2019 Kaakkois-Suomen piiristä.

Toimin lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Kouvolassa. Perheeseeni kuuluvat mieheni, kaksi jo aikuista tytärtä ja kaksi kissaa, Hilppa ja Maisa. Harrastan kuntapolitiikkaa, järjestötoimintaa, lukemista ja teatterin seuraamista sekä liikuntaa. Kuorolaulu on myös erittäin mieluinen harrastus – toivottavasti löydän taas sillekin aikaa.

Arvostan suuresti Sari Hyytiäisen pitkäjänteistä työtä koulutuksen ja erityisesti kirjallisuuden opetuksen ja lukutaidon puolestapuhujana. Koulutuksen asiantuntijoita tarvitaan seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Toivottavasti Sari on niissä mukana.

Outi Alanko-Kahiluoto

Kansanedustaja

Sari on vahva koulutuksen ja sivistyksen puolestapuhuja, joka opettajana tuntee hyvin koulujen arjen. Juuri sellainen henkilö, joita eduskuntaan tarvitaan varmistamaan, että koulutukseen panostetaan. Ääni Sarille on ääni koulutukselle.

Krista Mikkonen

Kansanedustaja, Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Arvostan poliitikossa asioihin paneutumista, jämäkkyyttä ja rohkeutta. Lasten ja nuorten koulutus ja hyvinvointi ovat panostusta tulevaisuuteen. Sari edustaa minulle näitä asioita.

Nonna Vanhalakka

psykoterapeutti, yrittäjä

Äänestän eduskuntavaaleissa aitoa, asiallista ja asenne kohdallaan olevaa ehdokasta. Arvostan ehdokkaan yhteistyökykyä- ja halua, sekä tarmoa tarttua tehtäviin. Koulutuksen ja työn merkityksen sekä tasavertaisuuden puolesta toimijaa tarvitaan eduskunnassa enemmän kuin koskaan. Sarilla on taitoa ja tahtoa, hän on ehdokkaani.

Liisa Sburatura

ikivihreä mummo, eläkkeellä oleva sairaanhoitaja

Sari on entinen opettajani ja nykyinen kollegani. Muistan jo vuosien takaa sen, kuinka älykäs, mutta samalla sydämellinen ja rento opettaja hän oli. Työskentely Sarin kanssa on vahvistanut tätä kuvaa entisestään. Lisäksi olen erittäin vaikuttunut Sarin tarkkuudesta, vastuunkantokyvystä eri tehtävissä, asioiden moniulotteisuuden ymmärtämisestä sekä aktiivisesta kannanottamisesta eri medioissa.

Saria ammattitaitoisempaa, älykkäämpää ja aktiivisesti vaikuttavampaa ehdokasta saa hakea!

Noora Oinasmaa

Psykologian ja uskonnon aineenopettaja, luokanopettaja

Olen tuntenut Sarin yli 30 vuotta. Opiskelimme suomen kieltä ja kotimaista kirjallisuutta yhtä aikaa Helsingin yliopistossa, ja ystävystyimme heti ensimmäisenä syksynä. Jo näiltä ajoilta muistan Sarin uusiin asioihin reippaasti tarttuvana, iloisena, kannustavana ja määrätietoisena ihmisenä. En lainkaan ihmetellyt, että Sari tarttui politiikkaan. Hänessä on vahva pyrkimys oikeudenmukaisuuteen ja paremman maailman rakentamiseen sekä lisäksi taitoa neuvotella ja toimia yhteistyössä. Sarin tähänastinen työ lukutaidon ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien toteutumisen hyväksi on vakuuttavaa. Jos äänestäisin Kaakkois-Suomen vaalipiirissä, äänestäisin Saria!

Terhi Ainiala

suomen kielen professori, Helsingin yliopisto

Sarin arvot ovat samoja kuin minun: ympäristönsuojelu ja ilmastonmuutoksen torjunta ovat tämän hetken tärkeimpiä asioita. Kannatan ihmisten tasa-arvoa, ja Sari on sen puolella, että kaikilla yhteiskunnassa olisi hyvä olla. Tarmokas opettajakollegani toimii varmasti maapallon ja ihmisoikeuksien hyväksi.

Ranja Nurkkala

suomi toisena kielenä -opettaja, Kouvolan iltalukio

Tarvitsemme kansanedustajia, jotka ymmärtävät sivistyksen arvon. Opettajana Sari osaa edistää koulutusta ja siten tukea tasa-arvoista yhteiskuntaa.

Pirjo Hiidenmaa

tietokirjallisuuden ja -kirjoittamisen professori, Helsingin yliopisto

Sarin CV

Koulutus:

Ylioppilastutkinto 1986, Kimpisen lukio, Lappeenranta

Filosofian maisteri (pääaineena suomen kieli, sivuaineena kotimainen kirjallisuus, aineenopettajan suuntautumisvaihtoehto), Helsingin yliopisto 1992

Suomi toisena kielenä -aineopinnot 25 op., Jyväskylän yliopisto 2014

Opetushallinnon tutkinto 15 op, Opetushallitus 2018

 

Työelämä:

Kesätöitä opiskelun aikana kaupassa ja oikolukijana Kouvolan Sanomissa vuosina 1985 – 1992

Äidinkielen ja kirjallisuuden va. lehtori, Salparinteen yläaste, Kouvola, 1992 – 1993

Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Kouvolan iltalukio 1993 – 2001

Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Kouvolan Lyseon lukio, nyk. Kouvolan Yhteislyseo, 2001 –

 

Luottamustoimet:

Kouvolan kaupunginvaltuutettu (valtuustoryhmän puheenjohtaja)  2017 –

Pohjois-Kymen äidinkielen opettajat ry:n puheenjohtaja 1995 – 1998, 2000 – 2010

Äidinkielen opettajain liitto ry:n neuvottelukunnan jäsen 1995 – 1998, 2000 – 2010

Äidinkielen opettajain liitto ry:n  hallituksen ja lukioryhmän jäsen 2010 – 2015

Äidinkielen opettajain liitto ry:n puheenjohtaja 2015 –

Suomen kielen lautakunnan varapuheenjohtaja 2018 –

Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n Pedagogisen toimikunnan lukiojaoksen jäsen 2018 –

Kouvolan Vihreät ry:n hallituksen jäsen, sihteeri 2015 – 2017

Vihreiden koulutuspoliittisen työryhmän jäsen 2016- 

Kouvolan Seudun Sähkön hallituksen jäsen 2017- 

Opetus- ja kulttuuriministeriön Kansallisen Lukutaitofoorumin jäsen 2017 – 2018

Kymenlaakson maakunnan yhteistyöryhmän asiantuntijajäsen (naisjärjestöt) 2018 –

Henkilökuvat Sarista 

©Helin Kulla Photography