Kriittinen lukutaito on kansalaistaito

Tietoa ei ole koskaan ollut saatavilla niin runsaasti kuin nykyisin; olemme todellisen tiedontulvan alla. Saamme lähes tauotta luettavaksi, kuultavaksi ja katseltavaksi tasoltaan kuitenkin hyvin monenlaista asiaa – niin tutkittua tietoa kuin tiettyihin...

Keskuspuistoon lapsille luistelurata

Kouvolan keskuspuiston halki kulkeminen ilahduttaa joka kerta. Se on rakenteiden ja istutusten ehostamisen myötä kokenut todellisen kasvojenkohotuksen. Kaupunkilaiset viihtyvät siellä. Suosion syy on toki myös Hamstapuisto, jonka lapsiperheet ovat ottaneet omakseen....

Kouvolan kouluihin lisää kasvisruokaa

Nauttimamme ruoan vaikutukset terveyteemme ja ympäristöömme eivät liene juuri kenellekään uusi asia – niin paljon niistä puhutaan. Kasvisten ja kotimaisen kalan osuutta ravinnossa kannattaisi lisätä ja lihan, erityisesti punaisen, vähentää. Olisi myös järkevää...

Toisen asteen koulutus eriarvoistumisen tiellä

Koulutusleikkausten ja reformin yhteisvaikutus on johtamassa vakavaan koulutuksen epätasa-arvoon. On aiheellista pelätä, että ammatillisista oppilaitoksista valmistuvat eivät saa riittäviä valmiuksia työelämään tai jatko-opintoihin. Opetushallinnon, ministeriön ja...